Tartosta ja kuinka sinne pääsee

Tartosta

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki ja se sijaitsee maan eteläosassa Emajõe ("Äitijoen") varrella.

Vaikka Tallinna onkin Viron poliittinen pääkaupunki, Tarttoa pidetään maan akateemisena ja intellektuaalisena pääkaupunkina. Tarton Yliopisto ei ole vain maan vanhin ja kuuluisin yliopisto, vaan myös Baltian korkeimmalle tilastoissa sijoittuva yliopisto ja se on maailman yliopistoista parhaimman kahden prosentin joukossa.

Tartto on ollut tärkeä kaupunki läpi Viron historian. Se on Viron laulufestivaalin sekä Viron kansallisen lipun, sini-musta-valkoisen, synnyinpaikka. Tarto oli myös paikka, jossa vuonna 1920 solmittiin rauha Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä, mikä päätti Viron itsenäisyyssodan.

Nykyään Tartossa sijaitsevat myös Viron korkein oikeus, Viron kansallismuseo sekä Viron kansallisarkiston päärakennus.

Tarttoa kutsutaan "hyvien ajatusten kaupungiksi" ja kaupungin elämää ja asukkaiden mielenlaatua kuvaillaan ilmaisulla "Tartu vaim" ("Tarton henki"). Tarton hengen lisäksi kaupungissa elää toinenkin henki: suomalais-ugrilaisten kansojen henki. Virolaisten lisäksi kaupungissa on paljon suomalais-ugrilaisia vähemmistöjä, jotka järjestävät säännöllisesti tapahtumia. Suomalais-ugrilaisia kieliä ja kansoja kohtaan on kuitenkin paljon kiinnostusta myös virolaisten keskuudessa, esimerkiksi suomalais-ugrilaisten nuorten aktivistien (Fenno-Ugria Noored) päätoiminta sijoittuu Tarttoon.

Tarton yliopistossa opetetaan lukuisia eri suomalais-ugrilaisia (ja uralilaisia) kieliä – kaikkein suurimmasta (unkari) kaikkein pienimpään (liivi), ja suomalais-ugrilaiset kansat ja kulttuurit ovat läsnä muissakin aineissa kuten folkloristiikassa ja etnologiassa. Ei ole siis yllätys, että Viron kansallismuseon uudessa rakennuksessa, joka avattiin Tartossa 2017, on nyt myös maailman suurin uralilaisten kansojen näyttely.

Kuinka Tarttoon pääsee

Tartolla on oma lentokenttänsä, johon pääsee lentämällä Helsingistä.

Lähimmät suuremmat kansainväliset lentokentät ovat Tallinnassa ja Riiassa. Tarttoon on suora bussiyhteys molemmilta lentokentiltä. Bussi Tallinnasta Tarttoon ajaa 2,5 tuntia ja bussi Riiasta Tarttoon ajaa 4,5 tuntia.

Kaikki bussiaikataulut (Tallinna-Tartto, Riika-Tartto, Pietari-Tartto, Pihkova-Tartto) löytyvät osoitteesta tpilet.ee. Kansainvälisistä busseista suosittelemme bussiyhtiöitä LuxExpress ja Ecolines.

Tallinnasta Tarttoon kulkee myös junayhteys, joka ajaa 2-3 tuntia. Tallinnan juna-asema on kaukana lentokentältä, mutta vanhankaupungin ja sataman lähellä. Juna-aikataulut Tallinnasta Tarttoon löytyvät osoitteesta elron.ee.